lauantaina, tammikuuta 14, 2012

Ruoka ja viini -lehden numero 1/2012 ilmestyi postilaatikkoon toisen lehden kylkiäisenä. Heti illalla selasin lehteä viikonlopun ruokia silmällä pitäen ja kiinnostavia reseptejä olikin useita. Nyt lauantai -iltaan mennessä olemme saaneet ihania makunautintoja kyseisen lehden reseptein.

Eilen illalla istuimme Codd saladin eli broileri-pekonisalaatin äärellä. Noudatimme reseptiä melko tarkasti (s.83)  ja makunautinto oli suuri. Tämän ruuan ääreen tulen varmasti palaamaan toistamiseen.





Jälkiruuaksi nautiskelimme uunijäätelöä. Tätä herkkua olemme tehneet ennenkin, mutta kyseinen resepti löytyi myös lehdestä.




Tänään nautimme Chèvre-pinaattipiirakkaa ja siemensalaattia (s. 45). Rucolaa reseptissä suositeltiin, mutta sitä ei löytynyt lähikaupastamme ja vaihdoimme tämän muihin raaka-aineisiin.




Piirakka oli hyvä. Viimeisissä suupaloissa suuri juuston määrä alkoi tuntumaan jo melkein liian paljolta. Ensi kerralla taidan joko jättää vuohenjuuston pois tai laitan sitä huomattavasti vähemmän. Itse piirakka pinaattitäytteen ja pohjan osalta oli todella hyvä. Tämä oli ensimmäinen kerta kun turvauduin kaupan piirakkapohjiin. Taidan vierailla pakastealtaalla toistamiseenkin.

maanantaina, joulukuuta 26, 2011

Jouluksi kakku

Jo usean vuoden ajan olen leiponut jouluksi kakun. Ihanan, raikkaan jugurttikakun. Sain tämän ohjeen aikanaan ystävältäni, joka ei minun tavoin pidä kermakakuista. Tänä vuonna kakku onnistui erityisen hyvin koostumus oli kuohkea ja tasainen. Suuremmat koristelut jätin tällä kertaa tekemättä, lautaselle ripottelin hieman koristeeksi ainoastaan mustikkasiirappia.




Jogurttikakku

Pohja:

2 kananmunaa
3/4 dl sokeria
1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta

Kaada taikina irtopohjavuokaan ja paista pohjaa 225 asteessa n. 7 min. Odota, että pohja jäähtyy kunnolla ennen jugurttitäytteen lisäämistä.

Jogurttitäyte:
500 g maustamatonta jogurttia
7 liivatelehteä
2 tl raastettua sitruunan kuorta
1 rkl sitruunan mehua
1 1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 dl vaahtoutuvaa kermaa

Liota liivatelehtiä vedessä 5-10 minuuttia. Pese sitruuna, raasta ja purista mehu. Jogurtti maustetaan raasteella ja sokerilla. Kuumenna sitruunamehu ja sulata liivatelehdet. Kaada mehu jogurtin sekaan ja sekoita. Lisää vatkattu kerma sekaan. Kaada seos kakun päälle. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Koristele haluamallasi tavalla.

Tähän kakkuun en kyllä hevin kyllästy. Kerran lisäsin kakkuun liikaa raastettua sitruunaa, jolloin maku oli jo liiankin sitruunainen. Toisella kerralla en sekoittanut riittävästi, jolloin koostumus oli pahkurainen. Muutoin kakku on onnistunut aina ja syöjät ovat olleet tyytyväisiä.

keskiviikkona, kesäkuuta 17, 2009

Äidiltä opittua

Eräänä iltana innostuin leipomaan pullia pitkästä aikaa. Pullan leipominen tuo aina mieleen parhaita muistoja lapsuudesta ja en millään ymmärrä vieläkään miten äitini saa aikaiseksi niin hyviä.

Mikäli kysyn perheeltäni mitä pullaa leipoisin saan aina vastaukseksi, korvapuusteja. Niinpä tälläkin kertaa leivoin niitä ja myönnän kyllä korvapuustien olevan minunkin mieleen.




Taikinan teen hyvin perinteiseen tapaan, mutta äidin jalan jäljillä kulkien en ikinä laita yhtään kananmunaa. Muutoin lämmitän tarvittavan määrän maitoa. Lisään yleensä 50 g hiivaa / 1 l maitoa ja muut ainekset lisään näppituntumalla. Korvapuustitaikinan jätän yleensä hieman löysemmäksi kuin pikku pullia leipoessani. Pulla maistuu tällöin mielestäni entistäkin paremmalta.

Nyt pakastinta tulisi vain syödä tyhjäksi, jotta voisin leipoa pullia suuremman erän kesävieraiden varalle.

Raparperipiirakka

Kerrankin noudatin täydellisesti ohjetta ryhtyessäni leipomaan. Viime vuonna paras raparperiaika meni minulta ohi jotenkin ihan huomaamatta. Tänä vuonna pidin huolen, että kerkesin onneksi torille ostamaan raparpereja, vaikkakin ilma oli kaikkea muuta kuin ihanan lämmin ja kesäinen.

Tein raparperipiirakan Pirkan 6-7/2009 ohjeella, jossa raparperien päälle laitettiin kermaviiliä tottumani maitorahkan sijaan.




Ikävä kyllä tämä maku ei miellyttänyt minun makuhermojani, mutta mieheni söi piirakan kyllä mielellään. Pohja kuitenkin oli hyvä ja seuraavaksi toteutan piirakan vaihtamalla ainoastaan kermaviilin. Ehkä heitän mansikka-aikaan vielä muutaman mansikan raparperien joukkoon. Sitten luulen piirakan maistuvan minullekin.

sunnuntaina, kesäkuuta 07, 2009

Marjaropposet

Nyt olen löytänyt lempileivonnaiseni. En ole koskaan ollut erityisesti makean ystävä, mutta näitä marjaropposia minäkin voisin syödä useamman.

Uusin Pirkka 6-7/2009 tuli pari päivää sitten ja reseptien joukossa oli useampiakin kesäleivonnaisia kokeiltavaksi. Pirkka-lehden reseptit ovat kaikkinensa olleet viime aikoina mielestäni todella laadukkaita sekä helposti muunneltavia ja innostavat kokeilemaan uusia juttuja jatkossakin.




Marjaropposet (lehdessä Hedelmäropposet) 16 kpl

Pohjat:

100 g leivontamargariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
2,25 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 dl kaurahiutaleita

Täyte:

200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 prk vaniljavaahtoa
2 rkl sitruunanmehua
2 rkl sokeria
ripaus vanilliinisokeria
pakastemarjasekoituspussi


Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää kananmuna sekä keskenään sekoitetut vehnäjauhot, kaurahiutaleet ja leivinjauhe. Anna taikinan kovettua hetki jääkaapissa. Voitelin alumiinivuoat öljyllä ja leikkasin tangoksi pyörittelemäni taikinan 16 osaan ja painelin palaset alumiinivuokiin reunoja myöten jauhotetuin sormin. Paista pohjia 200 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.
Vaahdota vaniljavaahto ja sekoita yhteen tuorejuuston kanssa. Lisää sitruunamehu, sokeri ja vanilliinisokeri. Irrota pohjat vuoista ja täytä vaahdolla sekä valutetuilla marjoilla.

Alkuperäisessä ohjeessa oli käytetty kuohukermaa, jonka vaihdoin vaniljavaahtoon. Hedelminä oli puolestaan käytetty nektariineja, joiden sijasta käytin pelkästään marjoja.

Pohjat voi pakastaa ja täyttää vasta ennen tarjoilua. Tulen tekemään näitä vierasvaraksi pakastimeen, sillä näillä ropposilla kattaa kahvipöydän äkkiä koreaksi. Lisäksi marja-aikaan nämä tuo varmasti virkistystä perinteisten mustikkapiirakoiden sun muiden joukkoon.

sunnuntaina, joulukuuta 14, 2008

Joulutunnelmaan

Hiljalleen valmistelemme joulua ja yritämme saada kaikkea tehtyä etukäteen niin paljon kuin mahdollista. Tänä syksynä olen lainannut useita jouluaiheisia kirjoja ja selaillut niitä ahkerasti. Eilen lueskellessani erästä näistä kirjoista intouduin jälleen leipomaan.

Mieheni on aina halunnut jouluksi hedelmäkakun. Olen toteuttanut mieheni toiveen lähes joka joulu. Hauskaa tässä on se, että hedelmäkakku ei ole minun makuun laisinkaan. Kiltisti kuitenkin yhden palan neljänneksen yritän edes joka joulu syödä, jotta tietäisin mitä muutan seuraavaksi jouluksi. Tämmöinen on yritykseni tänä jouluna. Ohje löytyi Tunnelmallinen Joulu -kirjasta ja noudatimme ohjetta melko tarkasti. Mikä parasta, tämä kyseinen kakku tulisi leipoa mieluusti paria viikkoa ennen joulua. Rauhallinen joulu tiedossa.




Englantilainen joulukakku

200 g hienonnettuja viikunoita
konjakkia
200 g voita
3 dl fariinisokeria
4 munaa
1,5 dl rusinoita
n. 15 paloiteltua punaista coctailmarjaa
1 dl hienonnettuja kuivattuja aprikooseja
1,5 dl kuorittuja manteleita
1 dl hienonnettuja säilykepäärynöitä
2 rkl kanelia
2 tl jauhettua inkivääriä
0,5 tl jauhettua muskottia
1 tl jauhettua neilikkaa
yhden sitruunan kuori raastettuna
3,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta

Liota viikunoita useampi tunti konjakissa. (Laitoimme noin pintaan saakka konjakkia.) Sekoita vio ja fariinisokeri tasaiseksi seokseksi ja lisää munat yksi kerrallaan. Sekoita joukkoon hienonnetut viikuvat konjakkineen, rusinat, coctailmarjat, aprikoosit, mantelit ja päärynät ja lisää mausteet ja sitruunankuori. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja sekoita taikinaan. Voitele ja leivitä kakkuvuoka, kumoa taikina vuokaan ja paista n. 1,5 h. Kakku säilyy noin kuukauden.

Kakku oli helppo tehdä, tosin se vaati hieman enemmän aikaa hedelmien paloittelun ja viikunoiden liuottelun osalta. Tupa täyttyi kuitenkin ihanasta joulun tuoksusta ja kakusta tuli kaunis. Maltamme kuitenkin mielemme ja maistelemme kakkua vasta jouluna. Kerron siis myöhemmin tuliko tästä makoisaa.

Kakun takana on toinen jouluherkkuni hyytymässä. Valmistin sitä varten eilen hillamehua ja lisäsin lorauksen Lakkalikööriä muiden ainesten ohella, katsotaan onnistuuko...

Matkan varrella

Edellisen päivitystauon aikana otimme useita kuvia tuotoksistamme ja vaikka en kerennyt aikanaan niistä kirjoitella sen enempää haluaisin näyttää muutamia kuvia.

Tyttären syntymäpäiville kilpparikakku koristeltiin marsipaanilla.




Mansikka-aikaan nautittiin mansikkasopasta.




Vietimme ystäviemme kanssa rapujuhlia.







Sekä hankimme todella kauniisti kuvitetun ja hyviä ohjeita sisältävän kirjan. Oikeastaan tämän kirjan innoittamana päädyin tämän blogin perustamiseen.



Tässä oli tärkeimmät tapahtumat tauon aikana.