maanantaina, marraskuuta 17, 2008

Quiche Lorraine

Päätimme viikonloppuna mieheni kanssa herkutella ja viettää hieman pikkujouluja. Näin saimme hyvän syyn herkutella ja polttaa kynttilöitä, vaikka olisimme tehneet niin joka tapauksessa. Me emme ole pitkään aikaan tehneet minkäänlaisia piirakoita ja päätimme palata vanhojen hyviksi koettujen reseptien pariin.

Monta vuotta sitten ostimme alkosta Juusto & Viini -vihkosen, mikä on ollut yksi parhaista kokkailuun liittyvistä ostoksistamme. Tämäkin piiras löytyy siitä.





Quiche Lorraine (8 annosta)

Pohja:
100 g voita tai margariinia
2 dl vehnäjauhoja
1/4 tl suolaa
2 rkl vettä

Juusto-kinkkutäyte:
200 g palvikinkkua
1 punainen paprika
300 g emmental juustoa
1/2 dl hienonnettua persiljaa
3 munaa
2 dl ruokakermaa
(1/4 tl rouhittua mustapippuria)


Nypi voin joukkoon kuivat aineet. Lisää kylmä vesi ja sekoita tasaiseksi. Levitä taikina voideltuun (28-30 cm) vuokaan. Valmista täyte. Suikaloi kinkku ja paprika. Jätä osa paprikasta koristeluun. Yhdistä kinkku, paprikasuikaleet, juustoraaste ja persiljasilppu kulhossa. Vatkaa munien rakenne rikki ja sekoita kerman kanssa täytteen joukkoon. Mausta halutessasi pippurilla. Kaada täyte taikinapohjalle ja levitä tasaisesti. Lisää koristeluun säästetyt paprikasuikaleet pinnalle.

Paista 200 asteessa noin 35 min. Peitä piiras leivinpaperilla, kun pinta on saanut sopivasti väriä.


Me emme tällä kertaa laittaneet pippuria ja piiraassa nousi mukavasti esiin juuston maku. Lisäksi annoimme piiraan paistua noin 30 min., sillä se alkoi tummumaan. Ohje oli kerätty jo kaappiin ja näin ollen viimeinen rivi oli lukematta. Piiras oli valmis, mutta ehkä muutama lisäminuutti ei olisi ollut pahitteeksi. Tämä muistetaan ehkä sitten ensi kerralla.



Muutoin meillä oli mukavat pikkujoulut. Siinä istuttiin, herkuteltiin ja rupateltiin. Hyvä aloittaa pikkujoulukausi näin varhaisessa vaiheessa, jotta ennättää kokeille useita eri reseptejä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiva, että palasitte! Ollaan täällä päivitystä jo odoteltukin ;)

Johku kirjoitti...

Aika se vain kulkee niin nopeaa... Toivottavasti seuraavaan päivitykseen ei kulu yhtä pitkää aikaa =)